Kirjoittaja Antero JärvinenStephen H. Schneiderin ja Lynne E. Mesirowin kirjan ”
The Genesis Strategy. Climate and Global Survival” ilmestyminen vuonna 1976 osui nuoruuteeni, jolloin ympäristöasiat olivat ensimmäistä kertaa Suomessa voimakkaasti esillä. Vaikka nämä tapahtumat ovat ihmisiässä kaukaisia, muistan ne kuin eilispäivän. Vuonna 1970 vietettiin Euroopan luonnonsuojeluvuotta, jonka yhteydessä kiersimme kaveriporukalla ovelta ovelle myymässä postikortteja maakotkan suojelun hyväksi, 1979 osallistuin tulevan vaimoni, Leenan, ja monien muiden luontoliittolaisten kanssa ydinvoimanvastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä jne. Leena oli menossa Koijärvellekin, mutta asetti aikaisemmin sopimamme treffit etusijalle. Nyt olisimme valmiit marssimaan ydinvoiman puolesta tuulivoimaa vastaan.
![]() |
Kuva 1. Professori Stephen H. Schneider (1945-2010)
Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 2009. |
Ympäristöliike radikalisoitui 1970-luvulla, mistä monet perinteisen luonnonsuojelun veteraanit pahoittivat mielensä. Tuon ajan murheisiin kuuluivat ihmisen aiheuttama maailmanlaajuinen ympäristötuho, luonnonvarojen ja energian loppuminen (mm. kirja
The Limits to Growth, 1972) sekä ilmaston kylmeneminen ja jääkauden paluu nälänhätineen. Kuriositeettina mainittakoon, että vain neljä vuotta
The Limits to Growth–kirjan julkaisemisen jälkeen sen sponsori, Rooman Klubi, kiisti sen sisällön. Klubi sanoi, että kirjan johtopäätökset olivat vääriä ja että he olivat johtaneet kansalaisia tarkoituksella harhaan herättääkseen huolta luonnonvaroista (ks. Julian Simonin.kirja
The Ultimate Resource 2, 1996, sivu 49).
Genesis-kirjaa ei tietääkseni koskaan suomennettu eikä Suomessa esitelty, minkä vuoksi se jäi meillä vähälle huomiolle ja vaipui unholaan. Maailmalla se kuitenkin herätti kiivastakin keskustelua. Yritän osaltani paikata tämän ajatuksia herättävän ja hyvin kirjoitetun teoksen sivuuttamista ilmestymisaikanaan.
Genesiksen anti nykypäivän lukijalle
Päätekijä Schneider (Kuva 1) oli Stanfordin yliopiston ympäristöbiologian professori, ilmastotutkija, ympäristöaktivisti ja saman yliopiston biologian professorin Paul Ehrlichin (s. 1932) sielunveli. Genesis-kirjan alussa Schneider kiittääkin Ehrlich’iä vuolaasti. Ehrlich kirjoitti väestöräjähdyksen vaaroista myyntimenestyskirjan (
The Population Bomb, 1968), jossa hän mm. ennusti Englannin häviävän kartalta vuoteen 2000 mennessä. Hän oli perustamassa myös väestön nollakasvuliikettä (
The Zero Population Growth Movement). Ehrlich sanoi: “Vuoden äidiksi pitäisi valita steriloitu nainen, jolla on kaksi adoptoitua lasta.” Väittelin aikanaan pikkusiskoni kanssa tästä ajatuksesta, josta hän ei pitänyt lainkaan. Toisena kuriositeettina mainittakoon, että 1970-luvulla Kiina vastusti kiihkeästi väestönkasvun kontrolloimista, koska imperialismin vastaiseen taisteluun tarvittiin lisää väkeä (Kiinassa harjoitettiin yhden lapsen politiikkaa 1979-2015). Neljässä vuosikymmenessä Kiina on kasvanut maailman imperialistisimmaksi valtioksi.
![]() |
Kuva 2. Schneiderin ja Mesirowin kirjan
The Genesis Strategy. Climate and Global
Survival (1976) kansilehti.
Plenum Press, 419 sivua. |
Kirjan otsikon genesis-sana viittaa kaiken alkuun tai syntyyn. Suora suomennos olisi kutakuinkin ”Alkustrategia. Ilmasto ja globaali selviytyminen” (Kuva 2). Schneider kuitenkin tarkoittaa genesiksellä varustautumista pahojen päivien varalle Vanhan testamentin Mooseksen kirjan hengessä, jossa Josef neuvoi faaraota varastoimaan ruokaa nälänhädän varalta.
Eräs arvovaltaisimmista Genesiksen kriitikoista oli aikansa merkittävimpiin klimatologeihin kuulunut saksalais-yhdysvaltalainen Helmut Landsberg (1906-1985), jota Schneider siteeraa kirjassaan paljon ja myönteisesti. Landsberg, joka tutki mm. urbanisaation ilmastovaikutuksia (kirja
Urban Climate, 1981) ja kirjoitti vuosikymmeniä käytössä olleen klimatologian oppikirjan (
Physical Climatology, 1. painos 1941),
piti monien muiden kollegoidensa tavoin ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen riskejä vähäisinä ja Schneiderin suosimia tietokonepohjaisia ilmastomalleja epäluotettavina. Vuonna 1976 Landsberg kirjoitti: ”Ilmaston syy-seuraus –suhteet tunnetaan vasta alkeellisesti; siksi sekä lyhyen että pitkän aikavälin ennusteita vaivaa suuri epävarmuus. Eikö tämän tulisi vakuuttaa meitä siitä, että ainakin tiedeihmiset pitäisi lähettää televisiokameroiden edestä takaisin laboratorioihin ja tutkimuksen pariin parantamaan tietämystään.”
Ilmaston kylmeneminen oli 60-luvun lopun ja 70-luvun huolia, sillä vuoden 1940 jälkeen maailma oli kulkenut viileämpään suuntaan. Aiheesta ilmestyi kirjoja (mm. Lowell Ponten
The Cooling samana vuonna, 1976, kuin Schneiderin kirja) ja se oli johtavien ulkomaisten aikakausi- ja tiedelehtien kansikuvajuttuna.
Science Digest–lehdessä (1973) kerrottiin, että tiedemiesten keskuudessa ollaan yksimielisiä, että jääkauteen on syytä valmistautua. BBC teki jääkaudesta varoittavan
The Weather Machine–dokumentin 1974. New Scientist –lehden toimittaja Nigel Calder sanoi 1975: ”Uusi jääkausi on ydinsodan ohella ihmiskunnan massakuoleman ja kurjuuden todennäköinen syy.” Samana vuonna Reid Bryson, kuuluisa ilmakehätutkija ja meteorologi, vakuutti
New York Times–lehden haastattelussa, että kylmeneminen oli väistämätöntä ja että tuhanteen vuoteen ei oltu koettu samanlaista kylmenemistä kuin parina menneenä vuosikymmenenä. Toinen arvostettu klimatologi J. Murray Mitchell oli kylmäpäinen sanoessaan 1976: “Medialle ennusteiden vaihtelevuus on hauska tilanne. Aina kun tulee kylmäaalto, he etsivät haastateltavaksi jonkun jääkausikoulukuntalaisen ja julkaisevat hänen teoriansa, kun tulee lämpöaalto, he kääntyvät maapallon lämpökuolemakoulukuntalaisten puoleen.”
Tammikuussa 1975 julkaistun Yhdysvaltain Tiedeakatemian raportin ”
Understanding Climate Change: A Program for Action” mukaan ”vakava maailmanlaajuinen kylmeneminen voi kohdata maapalloa sadan vuoden kuluessa”. Siis aikavälillä 1975-2075. Lämpötilan kehitystä sadan vuoden päähän on edelleen mahdotonta ennustaa luotettavasti. Jos viimeaikainen lämpeneminen on ollut pääasiassa luonnollisen vaihtelun aiheuttamaa, lämpötila voi laskea lähitulevaisuudessakin kuten esimerkiksi
Ogurtsov ym. (2015) osoittavat.
Ponten, kuten Schneiderinkin, kirjassa on kartta, joka esittää asiantuntijoiden ehdottamia ideoita (25 kappaletta) ilmaston muokkaamiseksi haluttuun lämpimämpään suuntaan. Schneider, joka sivumennen sanoen kehui Pontea, vastusti muokkaussuunnitelmia niiden arvaamattomien sivuvaikutusten vuoksi. Esimerkiksi presidentti Kennedyn haaveena oli luoda täydellinen säänhallintamekanismi (Neuvostoliiton vastaista) sodankäyntiä varten. Meitä maantieteellisesti lähinnä oleva suunnitelma oli yhdistää Vienanmeri Itämereen suurella kanavalla (itse asiassa vaatimattomampi Stalinin Vienanmeren-Itämeren kanava valmistui jo 1933). Meidän on syytä iloita, että jääkausihysteriassa hallitukset eivät ryhtyneet asiantuntijoiden ehdottamiin maapallon lämmittämistoimiin kuten napajään sulattamiseen vetypommeilla! Eikö tämä vie uskottavuutta tuomiopäivänennustajilta, joiden povaukset epäonnistuvat systemaattisesti?
Suomessa ilmastonmuutosasiat jäivät 70-luvulla esimerkiksi luonnonvarojen ehtymisen (mm. öljykriisi 1973) ja yleisen saastumisen varjoon (mm.
Vesa-Matti Loirin laulu ”Voi saasta!” niin ikään vuodelta 1973). Meteorologi Juhani Rinne tosin kirjoitti ilmastonmuutoksesta (lämpenemisuhasta)
Helsingin Sanomiin jo 1976. Jos nykyajan tiedonvälityskeinot kuten internet, Facebook ja Twitter olisivat olleet käytössä 1970-luvulla, ilmastonkylmenemisuutisointi ylilyönteineen olisi luultavasti ollut nykyisen massiivisen ilmastonlämpenemisuutisoinnin kaltaista.
Genesiksessä Schneider sanoo useaan kertaan, että konsensus ei sovi tieteeseen ja että ennusteiden tekemisessä on oltava erittäin varovaisia. Faktojen perusteella hän oli useiden muiden asiantuntijoiden, kuten brittiläisen klimatologin ja
Climatic Research Unit’in (CRU) perustajan Hubert Lambin, kanssa sitä mieltä, että ilmaston kylmeneminen aiheuttaa viljasatoja romahduttavia tulvia ja kuivuutta. Schneider edusti sitä kantaa, että kylmeneminen johtaisi ilmaston vaihtelujen ja sään ääri-ilmiöiden voimistumiseen. Landsberg piti Schneiderin väitteitä ilmaston vaihtelujen voimistumisesta perusteettomina. Schneiderin ennustukset olivat siis aivan päinvastaisia kuin klimatologien nykyiset ennustukset, joita päivitetyt tilastot eivät myöskään tue.
Merien vaikutus maapallon lämpötilan säätelyssä on paljon suurempi kuin ilmakehän, koska meret varastoivat massallaan suunnattomia määriä lämpöä. Schneiderin mukaan nykyisten ilmastonmuutosten selityksenä voivat olla merissä jopa tuhansia vuosia sitten tapahtuneet muutokset. Schneider jatkaa, että maapallon asukasluvun kasvun, kaupunkilaistumisen ja teollistumisen (mm. ns. lämpösaarekeilmiö) tuottaman energian sekä ihmisen luomien rakenteiden (mm. asfalttitiet) ansiosta globaali lämpötila voi nousta useita Celsiusasteen kymmenysosia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että viimeisen 150 vuoden aikana globaalin lämpötilan arvellaan nousseen sekä luonnollisista että ihmisen aiheuttamista syistä noin kahdeksan asteen kymmenysosaa.
Vuonna 1971 Schneider oli luomassa jääkausihysteriaa Rasoolin kanssa
Science-lehdessä julkaisemassaan artikkelissa, johon amerikkalainen media hanakasti tarttui. Genesiksessä Schneider keikkui kahden vaihtoehdon välillä: Hän varoitti sekä aerosolien aiheuttamasta ilmaston kylmenemisestä että hiilidioksidin aiheuttamasta lämpenemisestä. Hän ei pitänyt lämpötilanmuutoksia suoranaisesti ihmiselle vaarallisina, vaan oli huolestunut niiden sivutuotteesta, nälänhädästä, johon ei riittävästi varauduttu ja jota väestöräjähdys ja energiapula kärjistivät. Vuonna 1975 maapallon asukasluku oli 4,1 miljardia, 2015 7,3 miljardia.
Vain joitakin vuosia Genesiksen julkaisemisen jälkeen Schneider hylkäsi ilmaston kylmenemisvaihtoehdon ja alkoi näkyvästi profetoida ja propagoida lämpenemisen puolesta. Vuonna 1990 ilmestyneessä brittiläisen
Channel 4 –tv-kanavan dokumentissa Schneider oli harvoja ilmaston lämpenemisen puolesta puhuneita tiedemiehiä. Vuonna 2002 hän arvosteli jopa tieteellis-poliittista hallitustenvälistä ilmastonmuutospaneelia (IPCC) siitä, että se kieltäytyi asettamasta subjektiivisia todennäköisyyksiä tulevaisuuden lämpötilavaihtoehdoille. Myöhemmin entistä selvemmin politisoitunut IPCC omaksui Schneiderin linjan. Monet tiedemieskollegat karsastivat hänen poliittisesti värittyneitä ja tieteeseen huonosti sopivia ilmastomielipiteitä, joista ehkä kuuluisin on seuraava: ”Meidän on esitettävä kauhuskenaarioita, annettava yksinkertaistettuja, ylidramaattisia lausuntoja ilman epäilyksen häivää.”
Schneider oli erittäin turhautunut, kun muut eivät pitäneet ilmastonmuutosuhkakuvia yhtä pelottavina kuin hän. Näinhän me usein käyttäydymme tilanteissa, joissa olemme vakuuttuneita sanomamme ylivertaisuudesta eivätkä asiat kuitenkaan etene haluamallamme tavalla. Filosofi Ilkka Niiniluodon 70-vuotishaastattelusta (
Helsingin Sanomat 12.3.2016) löytyy viisas ohje, jota pitäisi soveltaa myös ilmastokeskusteluun: ”Filosofeille ensiarvoisina hän korostaa vapaita keskusteluja, konferensseja, kaikkea vastakaikua tarjoavaa väittelyä. Siina oppii sietämään erimielisyyttä.”
Genesis ja ylilaidunnus
Schneider käytti sanontaa ”kasvun ilmastolliset rajat” (
climatic limits to growth) ja pyrki osoittamaan kuinka ihmisen moninaiset toimet vaikuttavat ilmastoon ja siten ihmiskunnan selviytymiseen tulevaisuudessa. Ylilaidunnuksen kielteiset luonto-, ruuantuotanto- ja ilmastovaikutukset ovat Genesiksen pääteemoja. Väestöräjähdyksen lailla ylilaidunnus kuuluu nykyisin vaiettuihin ympäristö- ja ilmastoteemoihin, joista on poliittisesti epäkorrektia puhua. Schneiderin näkemykset ylilaidunnuksesta luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastoon vaikuttavana tekijänä pätevät pääosin edelleen ja ovat jopa entistä ajankohtaisempia esimerkiksi Lapissa.
Mallan luonnonpuisto (30 km²), maamme ensimmäinen ja siten vanhin suojelualue, täyttää 2016 sata vuotta (Kuva 3). Luonnontutkimuksen tarpeisiin alun perin rauhoitettu Malla on koko poronhoitoalueen (122936 km² eli 36 % Suomen pinta-alasta) ainoa alue, jossa porolaidunnus on kielletty kesäkaudella. Viimeisen 20 vuoden aikana tämä pieni (0.02 %) pala poronhoitoaluetta on otettu laittomasti porolaitumeksi.
Massiivinen ylilaidunnus on johtanut laidunnukselle herkkien kasvilajien kuten jääleinikin häviämiseen. Mallan pelastamiseksi mm. Helsingin yliopiston rehtori esitti Metsähallitukselle, luonnonpuiston haltijalle, sen osittaista aitaamista jo 2010.
![]() |
| Kuva 3. Kilpisjärvellä sijaitseva Mallan luonnonpuisto täyttää sata vuotta 2016. Kuvassa on Iso- ja Pikku-Mallan välinen laakso, taustalla Saana. Valokuva Lauri Järvinen, heinäkuu 2004. Oikeassa yläkulmassa on Mallan uusi tunnus, jonka Metsähallitus julkisti maaliskuussa 2016. Siinä on harvinainen tunturisiilikäs ja rauhoitettu jääleinikki. Tunnuksen on suunnitellut Tytti Muurinen ja viimeistellyt Timo Karinen. |
Kirjassa ”Johdatus saamentutkimukseen” (1994) kirjoitin mm. näin:
”Alkuperäiskansoja ei pidä romantisoida ja kohdella ikään kuin ’viattomina villeinä’, jotka elävät sopusoinnussa paratiisimaisen ympäristönsä kanssa. Päinvastoin, heidän tekemisiinsä on suhtauduttava yhtä kriittisesti kuin muidenkin kansojen tekemisiin, sillä se on heidän oman etunsa mukaista.”
”Ylilaidunnus tarkoittaa sitä, että poroja on liikaa luonnon kantokykyyn verrattuna. Poro kuuluu tunturien luontaiseen eläinlajistoon ja sen kohtuullinen laidunnus ei aiheuta siellä ongelmia. Liian suuri poroelo on kuitenkin ekosysteemille riskitekijä. Miksi poroelo sitten on liian suuri? Siksi, että nykyajan elintason ylläpitäminen maksaa niin paljon. Jos perheessä on tavanomaisten koneiden ja laitteiden lisäksi pari autoa, pari moottorikelkkaa, pari mönkijää, pari maastomoottoripyörää ja pari moottorivenettä, niin on selvää, että jäkälästä ei ole niiden maksumieheksi.”
”Viimeksi talvella 1992/93 lappilaisissa sanomalehdissä keskusteltiin yliluvuista ja lääninhallitus peräsi porolukujen alentamista uhkasakkojen voimalla. Kaikki turhaan. Lopulta kato, suomeksi sanottuna ylilaidunnuksen aiheuttama ruuan puute, nälkä, korjaa osan porokatraasta. Homo sapiens, Viisas ihminen, on kuitenkin nimensä arvoinen: 3. marraskuuta 1992 Lapin Kansassa oli uutinen, jonka mukaan nälkään kuolleitten porojen omistajat aikoivat anoa ministeriöltä katokorvauksia! Ennen nykyaikaisen hyvinvointivaltion olemassaoloa ylilaidunnus johti joko kansan järkiintymiseen tai sen tuhoon. Nyt hyvinvointivaltion korvaukset tuhoavat kansaa sisältä päin.”
Schneider esitteli ylilaidunnuksen aiheuttamia epätoivottuja vaikutuksia Afrikassa (lehmät, kamelit, vuohet), Lähi-idässä (vuohet), Intiassa (vuohet) ja Uudessa Seelannissa (lampaat). Kasvillisuuden tuhoutuminen sekä eroosio ja ääritapauksessa aavikoituminen muuttavat koko ekosysteemiä, myös ilmastoa. Schneiderin sanoin: ”Lampaat ovat syöneet kasvillisuuden vuoren huippua ympäröivälle aidalle asti ja muuttaneet maan luonnetta niin dramaattisesti, että laidunnusraja näkyy avaruuteen asti” (Kuva 4).
![]() |
| Kuva 4. Genesiksessä on mustavalkoinen satelliittikuva vuodelta 1973 Uuden Seelannin Egmont-vuoresta. Kuva on samanlainen kuin oheinen satelliittikuva vuodelta 2015. Lähes täydellinen tumma ympyrä on aidatun luonnonsuojelualueen metsää, jonne lampaat eivät ole päässeet laiduntamaan. |
Schneider jatkoi: ”Teknologinen kehitys kuten porakaivot kannusti Sahelin nomadeja kasvattamaan laumojaan, jotka tallasivat maan kulkiessaan kaivolta kaivolle samalla syöden kaiken tielle osuneen kasvillisuuden. Jatkuva ylilaidunnus, tallaaminen ja kuivuus vähensivät kasvillisuutta, mikä sai eläimet kilpailemaan rajusti jäljellä olevasta rehusta… Näin Sahelin sosiaalinen ja ekologinen järjestelmä jatkoi rappeutumistaan kunnes lopulta romahti… Henkiin jääneet nomadit eivät pelkästään sure aineellista vastoinkäymistä, vaan myös sitä, että ovat joutuneet luopumaan perinteisestä elämäntavastaan. Länsimaisen teknologian ja talouden tuloon asti nämä kansat elivät esi-isiensä lailla.”
”Aavikoitumista on hyvin vaikea peruuttaa. Ensimmäinen tuhon merkki on maaperän viljavuuden katoaminen, jota seuraa nopea rappio. Lopulta maaperän rakenne murenee eikä se enää kykene säilyttämään kosteutta, koska kasvillisuuden muutokset vaikuttavat maaperän vedenpidätyskykyyn. Kun kasvipeite on tuhoutunut, tragedioita on lähes mahdotonta välttää. Me emme saa yliverottaa ja ylittää hauraan ekosysteemin kantokykyä, sillä silloin se on vaarassa laskea jopa vallitsevan tason alapuolelle.”
Norjalaiset tutkijat pelkäävät, että pian heillä on yhtä huono laiduntilanne kuin Tunturi-Lapissa, sillä tuoreen raportin mukaan Finnmarkissa ei ole ollut koskaan niin vähän ruokaa poroille kuin nykyisin, vaikka tilanne on siellä yhä paljon parempi kuin Suomessa (Kuva 5). Pelkästään oheista ilmakuvaa katsomalla on selvää, että Norjan puolella rajaa porojen ohella myös muu tunturiluonto – kasvit, hyönteiset, linnut, nisäkkäät – kukoistaa toisin kuin Suomessa.
Ilmastonmuutos (lämpeneminen) on ollut Tunturi-Lapissa vaatimatonta varsinkin kesäkautena, joten sitä ei voida syyttää luonnon köyhtymisestä ja muutoksista. Teknologinen kehitys, joka on koneistumisen ohella kannustanut porokarjan kasvattamista yli laidunten kantokyvyn, on ollut porojen lisä- eli hätäruokinta. Etelästä tuotu heinä ja teollinen rehu on erittäin kallista. Hätäruokinta muuttaa poronhoidon luonnetta ja tuhoaa perinteisen elämäntavan.
Lukemattomat luonnolliset ja ihmisen aiheuttamat muutokset vaikuttavat luontoon ja ilmastoon. Luonnollisista muutoksista me voimme olla huolissamme, mutta niiden ikävistä seurauksista meidän ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa, koska emme voi niihin yleensä vaikuttaa. Omien mokiemme seurauksista meidän on syytä olla sekä huolissamme että kantaa huonoa omaatuntoa.
______________________________________________________________________
Professori Antero Järvinen on toiminut yli 36 vuotta Helsingin
yliopiston biologisen tutkimusaseman johtajana Kilpisjärvellä.
