Professoritason konsensusvapaata ilmastonmuutoskeskustelua

Seuraavassa on kolme juttua, joista kaksi ensimmäistä on lainattu Maaseudun Tulevaisuus -lehdestä. Sarjan ensimmäinen osa on Helsingin yliopiston biologian professorin ja Kilpisjärven biologisen tutkimusaseman johtajan, Antero Järvisen, haastattelu (MT 31.10.2016). Toinen osa on lehden Lukijalta-palstalla julkaistu  Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Ari Laaksosen sekä Suomen lmastopaneelin puheenjohtajan ja Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professorin, Markku Ollikaisen, mielipidekirjoitus em. haastattelussa esitettyihin asioihin (MT 7.11.2016)

Kolmas osa on Antero Järvisen Maaseudun Tulevaisuudelle 12.11.2016 lähettämä vastine Laaksosen ja Ollikaisen kirjoitukseen. Jostain syystä lehti ei ole tuota vastinetta ainakaan vielä julkaissut.

Minusta nämä kolme kirjoitusta tuovat aika hyvin esiin ne isot ja aika monitahoiset jakolinjat, joita tiedemaailmassa on ilmastonmuutoksesta. Olennaista on huomata, että tiedemiehet eivät ole asiasta sillä tavalla yksimielisiä ja vakuuttuneita, mitä valtamedia ja myös eturivin poliitikot meille ymmärrettäväksi tarjoavat.

Reilusti pelkistäen ja tiivistäen Järvinen perustelee kantojaan luonnollisella vaihtelulla, historiallisella perspektiivillä ja empiirisillä tutkimustuloksilla sekä toisaalta niillä epävarmuuksilla, joita liittyy ilmastomallinnusten tuloksiin. Laaksonen ja Ollikainen puolestaan pitävät mallinnustuloksia luotettavina ehkä siitäkin syystä, että mallintaminen on nykyisin ilmastotutkimuksen valtavirtaa ja ilmastotutkijoiden leivän tuoja. Tuon näkökulman mukaan vuosikymmenien päähän ulottuviin mallinnustuloksiinja niiden mukaisiin ennusteisiin pitää uskoa riippumatta oikeastaan mistään muusta.

Kirjoitusten rivien välistä paljastuu hyvin se, että ilmastotutkimus on hyvin polarisoitunut ja politisoitunut tieteenala, josta raportoivat toimittajat voivat polttaa näppinsä varsinkin, jos uskaltavat kyseenalaistaa poliittisen ja mediaeliitin tukemia kantoja. Ehkä MT:n toimituskin päätti ottaa sormensa pois tulisijasta ja jättää Järvisen vastineen julkaisematta? No, Ilmastorealismia-blogi on ollut viime aikoina niin "jäässä", että minä mielelläni lämmittelen vaikka isompienkin roihujen äärellä.

Professori: "Ilmastonmuutosta liioitellaan liikaa" (Järvisen haastattelu, MT 31.10.2016)

Kilpisjärven keväät ovat vuosikymmenten aikana hieman lämmenneet, mutta muuten lämpötiloissa tai lumipeitteissä ei ole tapahtunut muutoksia. (MT:n 31.10. jutun kuvitus)

Helsingin yliopiston biologinen asema Kilpisjärvellä on erikoistunut pohjoisen luonnon tutkimukseen. Laitoksen professori Antero Järvinen johtaa aseman tutkimustoiminnan runkona toimivia pitkäaikaisia seurantatutkimuksia. 

Kilpisjärvellä on käynnissä pysyviä mittauksia ympäri vuoden. Siellä tutkitaan muun muassa puurajan siirtymisessä, lintujen pesinnässä ja kasvuvyöhykkeiden rajoissa tapahtuvia muutoksia. 

”Pohjoisessa luonto vaihtelee vuosittain paljon. Siksi pitää olla pitkäaikaisia mittauksia, joilla muutoksia voidaan seurata pitkällä aikavälillä ja tarkastella keskiarvoja”, Järvinen sanoo. Järvisen mielestä ihmiset eivät ymmärrä suurta kuvaa ja ovat menettäneet kosketuksen luonnon omaan rytmiin.

”Useat ilmastomallit yliampuvat lämpötilaennusteet.” Järvinen muistuttaa, että ilmaston lämpenemisen taustalla ovat usein luonnolliset tekijät. Ihminen ei ole syypää kaikkeen muutokseen. ”Elämme tällä hetkellä pitkällä aikavälillä lämmintä aikakautta verrattuna esiteolliseen aikaan, joka oli poikkeuksellisen kylmä. On täysin luonnollista, että lämpötilat ovat kohonneet. Se kuuluu luonnolliseen kiertokulkuun.”

Professori Antero Järvinen raututkimuksen parissa

Tutkijan mielestä sitä, mikä on luonnollista ja mikä ihmisen aiheuttamaa, ei kukaan pysty vielä sanomaan. ”Vaikka hiilidioksidipitoisuudet tuplaantuisivat nykyi­sestä, olisivat vaikutukset luontoon edelleen suhteellisen pienet.” Järvisen mukaan tutkijat eivät ole 50 viime vuoden aikana pystyneet havaitsemaan Kilpisjärven luonnossa merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi tunturikoivun muodostama metsänraja on pysynyt vuosikymmenestä toiseen muuttumattomana.

Professorin mukaan ilmaston lämpenemistä liioitellaan liikaa. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC johtaa hänen mielestään yleistä ilmastokeskustelua harhaan ja valtiot ovat sen sätkynukkeja. Professorin mielestä tutkijat ovat rahoituksen turvassa pakotettuja tekemään strategista ilmastonmuutostutkimusta, jota media paisuttelee.

”Viimeisen 150 vuoden aikana maapallon keskiarvotettu ilmasto on lämmennyt luonnollisista ja ihmisen aiheuttamista syistä arviolta 0,8 astetta verrattuna esiteolliseen poikkeuksellisen kylmään aikaan.” Järvisen mukaan se on niin vähän, että meitä on muistutettava siitä päivittäin, koska emme voi sitä aistia.

Ilmastonmuutos on vakava globaali haaste (Laaksosen ja Ollikaisen kirjoitus, MT 7.11.2016)

Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 31.10.) julkaistussa ”Ilmastonmuutosta liioitellaan” jutussa Kilpisjärven biologisen tutkimusaseman johtaja Antero Järvinen kertoo, että Kilpisjärven luonnossa ei ole havaittu merkittäviä muutoksia 50 vuoden aikana. Tämän pohjalta hän päättelee, että muutoksia ei pahemmin tapahdu tulevaisuudessakaan, ja että globaalia ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia liioitellaan.

Professori Ari Laaksonen

Kilpisjärven seurantatutkimuksista ei kuitenkaan voi vetää näin suoria johtopäätöksiä. Yhden paikkakunnan luonnollinen vaihtelu on niin suurta, ettei siitä voi tehdä yleistyksiä, kuten Järvinenkin toteaa. Vaikka ilmastonmuutos ei näy vielä Kilpisjärven luontohavainnoissa, voidaan muutos kuitenkin nähdä jo koko Suomen luonnossa ja viereisellä Pohjoisella jäämerellä. Suomen keskilämpötilan on osoitettu nousseen noin kaksi astetta vuoden 1847 jälkeen. Lämpenemisen seurauksena Suomen järvet jäätyvät myöhemmin ja jäät lähtevät aiemmin keväällä.

Vaikka lämpötilan nousu varsinaisina kasvukuukausina on ollut vähäistä, puiden lehtien puhkeaminen ja kukkiminen on myös aikaistunut. Myös Suomen ilmastovyöhykkeiden on havaittu siirtyvän vähitellen kohti pohjoista. Pohjoisella jäämerellä keskimääräinen vuotuinen jään pinta-ala on pienentynyt noin neljä prosenttia vuosikymmenessä. Näyttää siltä, että Pohjoisilla merillä ei ole ollut kesäisin näin vähän jäätä eikä merivesi näin lämmintä ainakaan 1 450 vuoteen.

Professori Markku Ollikainen

Tulevaisuuden ilmasto-olosuhteita on mahdotonta ennustaa tilastojen perusteella, vaan ennustamisessa on käytettävä fysiikkaan perustuvia malleja. Niiden mukaan maapallon ilmasto lämpenee noin neljällä asteella vuosisadan loppuun mennessä, jos kasvihuonekaasupäästöt jatkuvat nykytasolla. Suomessa lämpötilat saattavat nousta jopa kahdeksan astetta samassa ajassa.

Järvinen on oikeassa siinä, että ilmasto on vaihdellut koko maapallon olemassa olon ajan. Hän sanoo, että elämme parhaillaan pitkällä aikavälillä lämmintä aikakautta verrattuna esiteolliseen aikaan, joka oli poikkeuksellisen kylmä. Esiteollisen ajan kylmä kausi ei kuitenkaan ollut mitenkään poikkeava ajanjakso. Poikkeavaa sen sijaan on teollistumisen jälkeen alkanut lämpötilan nousu, joka on tapahtunut hyvin lyhyessä ajassa.

Viime jääkauden kylmimpinä aikoina 20 000 vuotta sitten maapallon keskilämpötila oli arviolta kuusi astetta nykyistä alhaisempi. Nyt pahimmillaan edessä voi olla muutos, joka suuruudeltaan vastaa jääkautta, mutta toiseen suuntaan. Muutosten erona on se, että nyt käynnissä oleva muutos tapahtuu muutamassa sadassa vuodessa. Tämän takia ilmastonmuutos voi tuoda mukanaan myös ennalta-arvaamattomia seurauksia. 

IPCC on YK:n alainen tieteellinen paneeli, joka kokoaa ja arvioi ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tutkimustietoa. Tuoreimmassa arviointiraportissa tiedeyhteisön pääsanoma olikin se, että ilmastonmuutos on koko maapalloa koskeva vakava ongelma, joka aiheuttaa edetessään vakavia riskejä luonnolle ja ihmisten hyvinvoinnille ja taloudelle.

Verkottuneessa maailmassa, jossa kielteiset vaikutukset voivat levitä ympäri maailman, on vaikea liioitella ongelmaa. Pariisin ilmastosopimuksen voimaantulo osoittaa, että myös valtioiden päämiehet ovat ymmärtäneet ilmastonmuutoksen aiheuttaman vakavan globaalin haasteen.

Nykyinen ilmaston lämpeneminen ei ole poikkeuksellista eikä katastrofaalista (Järvisen MT:lle 12.11.2016 lähettämä vastine, jota lehti ei ole julkaissut)

Ari Laaksonen ja Markku Ollikainen vastasivat (7.11.) aikaisemmin MT:ssa (31.10.) olleeseen haastatteluuni, joka oli otsikoitu ”Ilmastonmuutosta liioitellaan”. Valitettavasti heidän kirjoituksensa jatkoi liioittelua.

Ilmastonmuutokset ovat pääsääntöisesti luonnollisia tapahtumia, jotka varsinkin pohjoisilla alueilla toistuvat syklisesti. Syklin lämpimässä vaiheessa, josta olemme saaneet nauttia viimeiset vuosikymmenet, luonto tietysti reagoi lämpöön esimerkiksi kasvukautta pidentämällä, missä ei ole mitään pelättävää. Laaksonen ja Ollikainen unohtivat, että Pohjolassa koettiin lämpökausi 1920-40 –luvuilla, jolloin lämpötila nousi yhtä paljon ja yhtä nopeasti kuin nyt. Monien pohjoisten alueiden, myös Suomen Lapin, lämpötilaennätykset ovat yhä tuolta ajalta. 

Edellisen lämpökauden lopulla (1948) muun muassa Tanskan pääministeri Hans Hedtoft sanoi tyytyväisenä: ”Viimeisen sukupolven aikaisilla muutoksilla on ollut ratkaiseva vaikutus kaikkeen sosiaaliseen elämään Grönlannissa. Uusi aikakausi on koittanut. Grönlannin ilmasto on muuttunut ja sen myötä maan luonnolliset ja taloudelliset näkymät ovat parantuneet. Ilmastonmuutoksen tosiasia on havaittu kaikkialla maailmassa. Grönlannissa ilman ja meren lämpötilat ovat nousseet.” Tutkimukset osoittivat, että silloisissa lämpimissä oloissa ihmiset ja luonto kukoistivat kylmiin jaksoihin verrattuna. 

Laaksonen ja Ollikainen olisivat voineet kertoa myös sen tosiasian, että me elämme parhaillaan kaikkein kylmintä tuhatvuotisjaksoa Jääkauden päättymisen jälkeen ja että maanviljelyskulttuurin aikakaudella on ollut nykyistä lämpimämpiä jaksoja. He jossittelevat ja pelottelevat kohtuuttomasti tulevalla ilmastonmuutoksella, jonka ’todisteena’ heillä on pelkästään karkeasti yliampuvat ilmastomallit. IPCC:n erehdyksen voi tarkistaa vertaamalla lämpötilan havaittua kehitystä ennustuksiin viimeisen 20 vuoden aikana. Ilmastonmuutoksia ei voida ennustaa luotettavasti malleilla, minkä myös IPCC lopulta tunnusti 2001. 

Jos tiedemiehet vääristelevät totuutta, ihmisten luottamus ilmastotieteeseen murenee ja todellisen hädän tullen he eivät piittaa varoituksista. 

Yhteenvetona voisi todeta, että professorit eivät ole erimielisiä siitä, onko ilmasto muuttunut viime vuosikymmeninä eivätkä myöskään havaitun muutoksen suunnasta. Erimielisyydet liittyvät luonnollisen vaihtelun nopeuteen, laajuuteen ja rytmiin sekä toisaalta asian vakavuuteen riskinä. Jos mukaan otettaisiin vielä taloustieteilijöitä, nuo riskit saisivat aivan uusia ulottuvuuksia. Nimittäin jos Järvisen vähäisemmän riskin kanta lopulta osoittautuisi oikeaksi, saattaa ilmastonmuutoksen torjunta osoittautua ihmiskunnan historian suurimmaksi tuhlaukseksi, sillä kallista hommaahan se on. Jos taas Laaksosen ilmastomallinnukset joskus osoittautuisivat suunaltaan ja suurusluokaltaan osuviksi, voi edessä olla muutoksia, joilla on korkeahko hintalappu. Tosin taloustieteilijöidenkin piirissä on hyvin erilaisia näkökantoja torjunnan ja sopeutumisen vaikutusten suuruusluokista.

Tiede siis ei ole asiassa yksimielinen - päinvastoin - eikä mikään tässä esitetyistä näkökulmista jää yksinäisen huutajan varaan, vaikka sellaistakin väitettä meille aika usein median kautta yritetään syöttää.

Jos tätä bloggausta haluatte kommentoida, pyydän tekemään sen sivistyneesti ja alkeellisia argumentointivirheitä (kuten ad hominemia jne.) välttäen. Ja tämän koonnoksen saa jakaa somessa ihan vapaasti, jotta MT:nkin lukijat saavat käsiinsä tuon kolmannen osan.